Valaistussuunnitelma on valaistusuudistuksen ensiaskel

Valaistussuunnitelma on valaistusuudistuksesi perusta, jonka pohjalta valaisinvalinnat ja valaisinten sijoittelu toteutetaan. Valaistussuunnitelmassa lasketaan auki tilojesi valontarve käyttötarkoitus huomioiden niin, että valon määrä on sopiva, eikä esimerkiksi pintojen kautta tapahtuvaa häikäisyä pääse syntymään valaisinten sijaitessa liian lähellä seiniä tai muita elementtejä.

Valaistussuunnitelma pitää sisällään laskelmat ja valaisinehdotukset sekä suunnitelman valaisimien sijoittelusta. Valaistussuunnitelmasta on mahdollista saada myös 3D-kuva, jossa näet tilojesi ilmeen valaistusuudistuksen jälkeen. 3D-kuva auttaa sinua hahmottamaan sijoituksesi lopputuloksen ja suunnittelemaan esimerkiksi asiakaspolkujen valo-ohjausta jo ennen remontin alkamista.

Led Expertsillä valaistussuunnitelma toteutetaan aina koulutettujen ammattilaisten toimesta, joka takaa sinulle parhaan mahdollisen lopputuloksen. Asiantuntijoillamme on kokemusta monipulisesti aina kotien valaistusuudistuksista teollisuushalleihin (käy tutustumassa referensseihimme).

Kuinka saat valaistussuunnitelman omasta tilastasi?

Valaistussuunnitelman toteuttamista varten sinun tulee olla yhteydessä alueesi asiantuntijaan, joka tulee paikan päälle tekemään alustavan valaistuskartoituksen. Valaistuskartoituksen yhteydessä keskustelette tilasi käyttötarkoituksista valotehosuosituksineen, toiveistasi, nykyisestä valaistuksesta puutteineen sekä budjetistasi. Käytte läpi tilojen eri alueet asiantuntijamme suorittaessa mittauksia ja laskelmia, ja kuvaatte tilat valaistussuunnitelmapohjaa varten.

Ensimmäisen tapaamisen päätteeksi asiantuntijamme osaa antaa sinulle osviittaa tulevan uudistuksen hyödyistä ja kustannuksista. Saat myös sinun tilojesi ja tarpeidesi pohjalta toteutetun energiansäästölaskelman, joka auttaa budjettisi määrittämisessä.

Tapaamisen aikana kerätyn datan pohjalta valaistusasiantuntijamme luo tarjouksen, jossa valaisinmallit ja -määrät on yksilöity. Kun käytettävät tuotteet on alustavasti päätetty, voidaan toteuttaa lopullinen valaistussuunnitelma, josta hahmotat uudistuksen mittakaavan. Valaisinmallien, valaisinten sijoittelun, ja esimerkiksi tilan pohjan muutokset on helppoa toteuttaa vielä tässä vaiheessa.

 

Tiesitkö?

Puutteellinen valaistus luo haasteita työympäristöön ja työturvallisuuteen. Vanhentunut, heikko valaistus on epäviihtyisä ja aiheuttaa turhia lämpökuormia ja huoltokustannuksia, jotka rasittavat ympäristön lisäksi yrityksen kassaa. Harvoin kuitenkaan tiedostetaan kuinka suuri merkitys valaistuksella on myös työturvallisuuteen, työtuotannossa syntyvien virheiden määrään ja työssä jaksamiseen. Valaistuksen tavallisimmat puutteet syntyvät, kun huonolaatuisia lamppuja ja valaisimia käytetään liian kauan tai niiden hankinnassa ei huomioida toimintaympäristöä, johon ne sijoitetaan.

LED valaistusratkaisuillamme tuottavuus kasvuun

Oikealla valaistuksella saa aikaan viihtyisän ja tuottavan työympäristön. Hyvä valaistus auttaa yksityiskohtien erottamista, ei häikäise eikä kuumenna, on taloudellinen, ja edistää osaltaan työturvallisuutta ja viihtyvyyttä.

Haluatko apua valaistusuudistuksesi suunnittelussa? Haluatko totuudenmukaisen säästölaskelma-arvion? Katso paikkakuntasi asiantuntijan yhteystiedot, niin toteutetaan yhdessä teille uusi energiaystävällisempi valaistus