fbpx

Lähitapiola
Hämeenlinna

 

Lähitapiola Loimi-Häme

Toimiston valaistus toteutetaan normaalisti työntekijöiden jaksamisen tukemisen sekä valaistuskustannusten pienentämisen lähtökohdasta – Loimi-Hämeen Lähitapiolan toimisto oli tässä kuitenkin säännön tekevä poikkeus. Koska Lähitapiolan toiminta tapahtuu vuokratiloissa, ei energiansäästö ollut uudistuksen ensisijainen ajaja. Finanssisektorilla toimiva yritys halusi sen sijaan tarjota asiakkailleen parhaan mahdollisen ympäristön merkittävienkin ratkaisujen tekemiseen, ja näin prosessia ohjasi asiakasviihtyvyyden maksimointi.

Loimi-Hämeen Lähitapiolan toimisto koki suunnittelujen seurauksena täysivaltaisen uudistuksen, joka vaikuttaa yhtälailla asiakkaisiin kuin työntekijöihinkin. Uudistetut tilat haluttiin suunnitella moderneiksi ja viihtyisiksi niin, että asiakkaille tarjottiin turvallinen ympäristö myös arkaluontoisten asioiden käsittelyyn, samalla työntekijöiden kommunikointimahdollisuuksia ja työyhteisön avoimuutta kehittäen.

”Tavoittelimme uudistuksessa nykyaikaista, viihtyisää ilmapiiriä. Muutto suuremmista tiloista pienempiin saman henkilöstömäärän kanssa sujui avoimen pohjaratkaisun ansiosta erinomaisesti. LED-valaisimet valikoituivat asiakasviihtyvyyden maksimoimisen näkökulmasta – energiankulutuksen muutoksista kiittää lähinnä kiinteistönomistaja”, kertoo Timo Kyyriäinen, korvaus- ja hallintojohtaja.

Asiakaslähtöisyys toiminnan keskiössä

Asiakastiloissa tilasuunnittelu sai inspiraatiota modernista, kotoisasta tunnelmasta mukavine kalusteineen, pastelliväreineen ja viherkasveineen. Jokainen asiakastila toteutettiin uniikisti palvelemaan Lähitapiolan asiakaskunnan moninaisia tarpeita. Tilat tarjoavat vaatimuksista riippuen joko avoimuutta tai yksityisyyttä. Rauhallinen mutta raikas värimaailma luo toivottua tunnelmaa, ja tilaan optimoitu tehokas LED-valaistus tarjoaa puitteet jaksamiselle myös toimistotyöaikojen jälkeisille tapaamisille.  Tilojen toimivuutta parantaa entisestään sähköinen tilanvarausjärjestelmä, jonka avulla eri huoneiden ulkopuolelle sijoitetut tabletit kertovat kyseisen tilan varaustilanteen.

Moderni ja avoin ilmapiiri työyhteisön tukena

Työntekijöiden asiakkailta suljetuissa tiloissa jatkuu sama raikas värimaailma, eikä työskentely-ympäristön viihtyisyyttä ole unohdettu. Uusitut toimistotilat ovat kymmeniä neliöitä edeltäneitä tiloja pienemmät, mutta avointen ratkaisujen avulla sama henkilöstömäärä toimii tiloissa saumattomasti. Lähitapiolan toimistossa työntekijöillä ei ole määrättyjä työskentelypisteitä, vaan työpisteensä saa valita päivittäin vapaasti tarjolla olevista vaihtoehdoista. Toimiston avoimuus palvelee nykypäiväistä kommunikaatiokeskeisyyttä, jonka lisäksi työntekijät työskentelevät paljon paitsi kotoa käsin, myös kentällä. Pehmeät materiaalit houkuttelevat, ja akustiikasta on huolehdittu tyylikkäästi taideteosmaisin ratkaisuin. Valaistusratkaisuiksi valitut LED-paneelit tarjoavat virkistävän ja työintoa ylläpitävän päivänvalomaisen valaistuksen toimistotiloihin ilman häikäisyä tai liiallista huomionkiinnitystä.

 

Suurimmat hyödyt

Lähitapiolan toimistotiloissa ensisijainen LED-valaisimien tarjoama hyöty liittyy asiakasviihtyvyyteen. Tarjoamalla asiakkaille päivänvalomaisen ympäristön viihtyisän sisustuksen kera tapaamiset sujuvat hyvällä energialla myös illan hämärässä. Valaistus palvelee harkittua sisustussuunnittelua ja auttaa työntekijöitä jaksamaan haastavissa tehtävissä, niin asiakastapaamisissa kuin toimistonkin puolella. Kiinteistön omistaja puolestaan kiittää pienentyneestä sähkölaskusta, sillä LED-valaisimet kuluttavat energiaa jopa 60% vähemmän perinteisiin valaistusratkaisuihin verrattuna.